Rakentaminen

Ensiaskeleet

Tänne se vielä joskus nousee!

Ette uskokaan, kuinka hyvältä tuntuu tarttua kynään ja kirjoittaa täysin omasta vapaasta tahdostaan! Kuin kotiin olisi tullut. Kotiin tulemisesta toivottavasti kertoo tämäkin blogi vielä jonain päivänä.

Tarkoitus siis on aloittaa bloggaaminen rakennusprojektistamme. Mitään rakennusta ei vielä ole, joten tällä hetkellä tämä taitaa olla enemmänkin haaveilublogi. Tai uhmakas julistus maailmankaikkeudelle – kyllä rakentaminenkin vielä saadaan käyntiin. Kuten Paolo Coelho sen sanoi “Kun lähdet unelmaasi kohti, lähtee se samalla hetkellä sinua kohti”. Noin vapaasti muisteltuna. Ehkä tekemällä julkiseksi tämän unelman oman kodin tavoittelusta, tulee siitä vielä jonain päivänä totta. Oma tavoitteeni blogille on myös toimia päiväkirjana, johon joskus palata ja muistella näiden hetkien toivottomuuden ja epätietoisuuden tunteita, ja iloita asioiden järjestymisestä sittenkin. Näin ainakin vahvasti toivon 🙂 Jos jotain kiinnostaa, niin tervetuloa seuraamaan matkaamme.

Talounelmaa kohti on kuljettu jo hyvän aikaa, mutta edelleen on matkaa jäljellä. Kaikki alkoi kun perheen kasvaessa elämän realiteetit vääjämättömästi tulivat eteen meilläkin. Niin monta “ei ikinä” –manausta on jo toteutettu, että rikoimme sitten mieheni kanssa myös päätöksemme olla ikinä muuttamatta kummankaan kotipaikkakunnalle. Tarkoitus oli pysyä visusti pääkaupunkiseudulla, tai vielä mieluummin ulkomailla. Tätä ennen olimme jo rikkoneet “ei tehdä lapsia” lupauksen ja olemmekin kolmen ihanan pellavapään väsyneet mutta onnelliset vanhemmat. Muuttolupauksen yhteydessä pistimme romukoppaan myös päätöksemme olla ikinä itse rakentamatta taloa, vaan nimenomaan päätimme muuttaa miehen kotipaikkakunnalle Kangasalle, lasten isovanhempien läheisyyteen. Ja rakentaa uuden talon, jossa saisimme elää vailla remonttihuolia. Että se siitä “ei ikinä” –osastosta. Olemme päättäneet olla enää päästämättä tätä sanaparia suustamme, paitsi liittyen lottovoiton kohdalle osumiseen.

Myimme siis rakkaan, mutta auttamattoman pienen ja jatkuvan remontin tarpeessa olevan rintamiestalomme Keravalla. Siitä lähtien on riittänyt järjestettävää, kun viisihenkinen perhe siirretään paikkakunnalta toiselle. Vanhan talon myynti, väliaikaisasunnot –ja niiden remontointi!- on hoidettu, samoin lapsille hoitopaikat. Jokainen askel on ollut paljon ennakoitua vaikeampi, vaikka aavistelimmekin että helppoa ei tule olemaan. Viimeisenä on oma työpaikkani, tai sen puute. Muuton yhteydessä viime kesänä vanha työni jäi Espooseen, ja totuuden nimissä hyvä niin. Muutto- ja remonttiruljanssista ei olisi muutoin selvitty mitenkään, ja ihanaa lapsille että saivat nauttia koko pitkän kuuman kesän vapaudesta. Ja mikä odottamatta kohdalle osunut onni, että itse sain vielä tässä vaiheessa tilaisuuden viettää aikaa heidän kanssaan, nyt kun ovat vielä pieniä <3

Ilman työtä ei kuitenkaan kysellä lainaa rakentamiseen, joten tällä hetkellä päiväni täyttyvät työhakemusten lähettelystä. Luulin, että uuden työn – unelmatyöni- löytyminen olisi aivan helppoa, mutta näimpä ei todellakaan ollut. Hyvin kasvattava kokemus sinällään. Viimeinen askel kohti uutta kotiamme, ja se tuntuu todelliselta jättiharppaukselta umpihangessa. Kaikki muu on kuitenkin jo tehty, joten nyt ei auta kuin toivoa kovasti, olla aktiivinen ja hengittää syvään. Tähän aikaan, tämän taivaan alla, kaikki on kuitenkin hyvin.

4+

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *